Konepajantie 12
13300 Hämeenlinna
Suomi-Finland
Tutustu koneisiin, menetelmiin ja ihmisiin pitkien tievarsipinojen takana sivustomme Pinon takaa- osiossa. Linkki sivulle yläpalkissa.
SponsorointiMetsäkonepalvelu Oy on mukana tukemassa nuoria urheilijoita. Tuemme ampumahiihtäjä Janne Kantasta ja soutaja Robert Veniä sekä eri ikäisten ja eri lajien juniorijoukkueiden toimintaa. Ampumahiihtäjä Janne Kantanen
Janne Kantanen on vuonna 1983 syntynyt Virtasalmelta kotoisin oleva ampumahiihtäjä. Rajavartijana työskentelevä Kantanen on edustanut Suomea ampumahiihdon maailmancupissa sekä IBU-cupissa. Tavoitteekseen hän mainitsee edustustehtävät Suomen ampumahiihtomaajoukkueessa maailmancupin kilpailuissa ja pitkällä tähtäimellä Sotshin vuoden 2014 olympiakilpailut. Seuraa Jannen kuulumisia hänen omilla kotisivuillaan osoitteessa www.jannekantanen.net Soutaja Robert Ven
Robert Ven on vuonna 1990 syntynyt Janakkalasta kotoisin oleva soutaja. Robertin meriitteihin kuuluu mm. edustustehtävät Suomen maajoukkueessa nuorten alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa sekä miesten sarjan Suomen mestaruus 2000 metrin yksikkösoudussa vuonna 2011. Ven kuuluu myös Olympiakomitean nuorten valmennusryhmään. Lisätietoa Robertista löydät hänen edustamansa Hämeenlinnan Soutajien kotisivuilta osoitteesta hameenlinnansoutajat.sporttisaitti.com Robertin kuulumisia (13-2-2012)
Soutaja Robert Ven valmistautuu parhaillaan tulevaan kilpailukauteen Espanjan Sevillassa, yhdessä muun A-maajoukkueen kanssa. Robertin mukaan syksyn ja talven harjoituskausi on sujunut hyvään ja testitulokset kilpailukautta ajatellen ovat lupaavia. Syytä on ollakkin sillä haasteita tulevalla kaudella riittää, kuten Robert itse kertoo: - Tavoitteni on päästä edustamaan Suomea Sveitsin Luzerniin toukokuussa, jossa jaetaan viimeiset paikat Lontoon Olympialaisiin. Suomen edustaja Luzerniin ratkaistaan kevään Maailman Cup- menestyksen perusteella. Olympiapaikan lunastaminen on suomalaiselle soutajalle haastavaa, kertoo Robert: - Eri maanosille on Olympialaisiin kiintiömäärät paikkoja. Muihin maanosiin verrattuna on Euroopassa enemmän huippusoutajia ja kilpailu paikoista kovempaa. Mikäli Luzerniin pääsen on siellä todella venyttävä parhaimpaansa jos mielii Lontoon Olympialaisiin. Vaikka Olympiapaikkaan on mahdollisuus, paineita ei nuori soutaja siitä suostu ottamaan: - Olen vielä nuori (21-vuotta) tekijä lajissa, jossa tavallisesti ollaan huipulla lähempänä 30- ikävuotta. Pääsystä Lontooseen taistelen tosissani, mutta sittenkin tällä kaudella on tärkeintä hakea kokemusta ja menestystä kivikovista Maailman Cup- osakilpailuista. Pitkällä tähtäimellä silmissä siintää Rio de Janerion Olympialaiset vuonna 2016. Matkaa on vielä neljä vuotta, mutta löysäilyyn ei ole varaa: - Tulevat pari kautta ovat tärkeinä suunnannäyttäjinä urallani; nyt katsotaan riittääkö omat eväät ja motivaatio sekä taustaresurssit menestykseen hakemiseen Riosta. Vaikka Robert soutaakin enenevissä määrin kansainvälisillä vesillä, on kotimaan kilpailuilla paikkansa soutajan sydämmessä: - Kyllä Suomen mestaruuskilpailut sytyttävät aina! Voitin viime vuonna (2011) ensimmäisen miesten sarjan mestaruuteni ja se tuntui huikealta. Tänä vuonna lähden uudenlaisesta asemasta SM- kisoihin; puolustamaan mestaruutta, aiemman haastaja-aseman sijaan. Se tuo uutta jännitystä kilpailuun.
Suomalaisena Robert joutuu antamaan tasoitusta kilpakumppaneilleen myös olosuhteissa; avovesikausi on Suomessa lyhyt ja vesille pääsee kotimaassa käytännössä ainoastaan kilpailukauden aikana: - Talvella voi treenata fysiikkaa kotimaassakin, mutta lajiharjoittelua varten on leireiltävä ulkomailla. Tämä vaatii tietysti monennäköistä järjestelyä, matkustamista ja kustannuksia, eikä se olisi mahdollista ilman tukea. Robert kuuluu Olympiakomitean haastajaohjelmaan sekä soudun A-maajoukkueryhmään. Näiden lisäksi tukeaan tarjoavat yhteistyökumppanit: - Minulla on muutama loistava yhteistyökumppani, mm. Sport Balans- urheiluravinteet ja Metsäkonepalvelu Oy. Heidän tukensa on minulle todella tärkeää ja se mahdollistaa monia asioita, Robert kertoo. Soutu on maailmalla seurattu laji. Perinteisiä soutumaita ovat mm. Iso-Britannia, Saksa, Italia, Australia ja USA. Suomessa laji elää marginaalissa vaikkakin on selvästi kasvattanut suosiotaan, kiitos Sanna Stenin ja Minna Niemisen menestyksen Pekingin Olympialaisissa 2008. Suomi on pieni maa ja lajisssa kuin lajissa on Suomesta vaikeaa murtautua huipulle ilman yhteistyökumppaneita: - Toivottavasti tulevan kauden menestys poikisi yhteistyökumppaneita lisää. Se mahdollistaisi entistäkin ammattimaisen otteen lajiin ja takaisi hyvät asetelmat tulevaisuuteen, Robert tuumii. Soutamisen lisäksi kuuluu Suomen mestarin elämään myös arkisempaa aherrettavaa; Robert opiskelee toista vuotta Aalto Yliopiston Yhdyskunta- ja Ympäristötekniikan laitoksella Espoon Otaniemessä. Metsäkonepalvelu Oy seuraa kotisivuillaan Robertin kuulumisia pitkin harjoitus- ja kilpailukautta. |